"


Etusivu
Fara
Hox
Pontus

Untuvaunen Melkoinen Mies 



Perustiedot 

Virallinen nimi: Untuvaunen Melkoinen Mies Kutsumanimi: Pontus
Rotu: Mopsi / FCI 09 Sukupuoli: Uros
Syntynyt / Ikä: 03.08.2007 / 2,5 vuotta (Oma ikääntyminen) Säkäkorkeus: 26,5 cm
Paino: 7,8 kg Väri: Fawn, musta maski
Painotus: Toko ja koiratanssi Tittelit: BH vKTV vFIN TVA NLW-07 RUSW-07 MW-07 vNW-08
Rekisterinumero: VTR-7707 Kasvattaja: Jacya, Untuvaunen
Omistaja: Essi, Team Sempre Entinen omistaja: Ei muita omistajia
Hoitaja: Ei oteta Kisaaja: Ei oteta

Hoito 

Pontus kuuluu aamuvirkku -ryhmään. Se nousee jo aikaisin ja lähtee kanssani lehdenhakureissulle, käyden samalla aamupissillä. Tämän jälkeen sen killittää lattialta tarkkaavaisena, kun luen lehden ja syön aamupalan. Syötyäni Pontus saa aamupalansa ja raikasta vettä. Se saa sulatella sen aikaa, kun pukeudun ja hoidan muita aamutoimia, jonka jälkeen lähdemme Pontuksen ja muutaman muun koiran kanssa aamukävelylle noin puoleksi tunniksi. Lenkin jälkeen minulla on edessäni uusi lenkki toisen porukan kanssa ja näihin aikoihin Pontus yleensä huilailee. Mikäli koira on kurastunut lenkillä, se on tietenkin ensin pestävä ja kuivattava hyvin! Puolen päivän jälkeen vietän aikaa vuorotellen jokaisen koirani kanssa ja muut saavat odotella vuoroaan koiratarhassa, jos sää sallii. Muussa tapauksessa haukut nauttivat olostaan sisätiloissa. Pontuksen vuorolla treenaamme tokoa, mutta huonolla säällä (ja myös muulloinkin) kikkailemme ja opettelemme uusia liikkeitä seuraavaa koiratanssiesitystä varten sisätiloissa ja silloin tällöin myös ulkosalla. Tässä välissä Pontus pääsee myös pienelle päivälenkille. Illalla kaikki koirat syövät yhtä aikaa ja käymme yhdessä pitkällä lenkillä metsässä, jossa koirat saavat juosta vapaana. Pontuksella on lupa tulla sängylleni ja illalla se sinne tuleekin, mutta monesti sille tulee öisin liian kuuma ja se pomppaa pois sängystäni jatkaakseen uniaan omalla pedillään. Pontuksen silmät, korvat ja nenävekki on tarkistettava ja puhdistettava joka päivä!

Terveys 

Lonkat: A/B
Silmät: OK
Kyynäreet: 1:1
Polvet: 0:0

Luonne 

Rakas ruttukuononi, Pontus, on aina jaloissa. Se haluaa olla aina mukana kaikessa. Automatkat, eläinlääkärikäynnit eikä mikään muukaan aiheuta päänvaivaa, sillä Pontus on aina lähdössä innolla mukaan. Siistikin se on, vain ruokaillessaan se sotkee hieman. Karvanlähtöaikaan Pontus kutiaa herkästi ja rapsutteleekin itseään kunnolla - tietysti lempipaikallaan tyynyni päällä. Niinpä on viisasta harjailla ja rapsutella irtokarvaa pois päivittäin. Tämä ei tuota ongelmia, sillä Pontus nauttii siitä suuresti. Pontuksen iho on melko herkkä ja liika vesi saattaakin aiheuttaa ihon kuivumista ja sitä kautta tulehduksen. Etenkin tassut ovat erityisen kosteusarkoja. Pontuksen kanssa pitää muutenkin olla hieman varovainen. Sitä ei saa innostaa liikaa, sillä kiihtyessään se alkaa kärsiä monen saman rodun edustajan tapaan hengitysvaikeuksista. Pontuksella ne ovat kuitenkin hyvin vähäisiä, eikä eläinlääkärinkään mukaan vaaraa ole.

Suurimmasta osasta mopseista Pontus poikkeaa siten ettei se ole kovin itsepäinen. Välillä Pontuksen kouluttaminen on hieman hankalaa, sillä koira menettää kiinnostuksena hyvin nopeasti. Se on kuitenkin niin omistushaluinen, että melkein heittelee jo voltteja, kun hetkeksi hylkään sen ja menen touhuamaan jonkun toisen otuksen kanssa. Johan sujuu koulutukset sen jälkeen! Motivoijana toimii parhaiten nami, mutta myös muutama lelu on mieluinen. Erityisesti Pontus pitää vetonarusta, mutta myös monet muut pitkät, ohuet ja näin ollen helposti kanneltavat tavarat ovat Pontuksen mielestä hauskoja. Yritän parhaani mukaan välttää ruokapalkkaa, sillä kerjäämismestarini saa helposti armonpaloja vierailta (ja joskus minultakin) ja helposti lihovana sorttina Pontuksella on aina liikakilojen riski.

Mahdolliset liikakilot karisevat vyötäröltä yleensä alta aikayksikön, sillä onnekseni Pontus on innokas liikkuja. Se jaksaa kävellä reippaasti parikin tuntia ja varmasti kauemminkin, mutta juoksulenkit eivät ole sen mieleen. Toisten koirien kanssa juoksentelu onkin sitten asia erikseen, vaikka Pontukselle ihmiset tuntuvatkin olevan miellyttävämpää seuraa kuin toiset koirat. Kestää aikaa ennen kuin se tottuu toiseen koiraan, ihmisiin se suhtautuu kuin olisi tuntenut heidän aina.

Tiivistettynä Pontus on ensimmäinen mopsini ja toinen koirani. Se on reipas ja seurallinen, mutta pitää enemmän ihmisten kuin koirien seurasta, vaikka leikkii kyllä mielellään toisten koirienkin kanssa. Ei erityisen itsepäinen, mutta välillä vaikeasti motivoituva.

Tulokset 

Kisakalenteriin tästä!

Espen "Hyvät kulmaukset takana."

esdu "Hyvin kulmautuneet takaraajat. Kaikki mittasuhteet oikein hyvät ja runko tasapainossa. Toivoisin hieman maskuliinisempaa leimaa." - EH

Caza "Hieman voimakas kuono-osa, muuten hyvä pää. Hyvä kaula ja selkälinja, hyvin kulmautunut, hyvä rintakehä ja eturinta. Vatsalinja voisi olla nousevampi, vankat raajat, hieman irtonaiset kyynerpäät, tasapainoinen runko."

Siru "Hyvä pää ja korvat. Ilme hyvä. Toivoisin vahvempaa kaulaa. Hyvä ylä- ja alalinja. Edestä saisi olla paremmin kulmautunut, takana kulmaukset ok. Rungon mittasuhteet hyvät. Eturaajat turhan eteen sijoittuneet. Vahvat, melko hyvin kulmautuneet takaraajat. Häntä saisi olla korkeammalle kiinnittynyt."

Suku 

I: Ryttylän Rakas Rane (Evm.) Ii: (Evm.)
Ie: (Evm.)
E: BH vjLATW-07 VV-07 Brittany's Daa-Da Ei: (Evm.)
Ee: (Evm.)

Pontus syntyi 03.08. neljän muun mopsinpalleroisen kanssa, mutta valitettavasti yksi näistä, musta väriltään, menehtyi jo melkein heti synnyttyään. Loput syntyivät terveinä ja sellaisina ovat pysyneetkin. Kyseessä oli Untuvaunen ensimmäinen pentue. Pontuksen isä, Ryttylän Rakas Rane (Evm.), oli väriltään fawn ja Pontuksen emä, Brittany's Daa-Da taas musta, joten pentuja syntyi kummassakin värissä: Kaksi fawn -väristä urosta ja yksi fawn narttu sekä yksi musta narttu. Oma Pontuksemme peri värinsä isältään, kuten varmaan huomaatte. Brittany's Daa-Da, eli tuttavallisemmin Bibi on kaunis ja menestyvä mopsinarttu. Hyväkäytökseninen Bibi on luonteeltaan säyseä ja luottavainen, mutta ehkä myös hieman mustasukkainen ja omistushaluinen. Lieneekö Pontus perinyt luonteensa siis äidiltään?

Sisarukset 

Untuvaunen Maaginen Meteoriitti, Piksin, Sintsu
Untuvaunen Mainio Minttu, Forsisson, Marpe
Untuvaunen Menevä Merkurius, Untuvaunen, Jacya

Jälkeläiset 

Pontusta aiotaan mahdollisesti käyttää jalostukseen. Oletko kiinnostunut? Ota yhteyttä etusivulta löytyvien yhteydenottolinkkien kautta !
Syntynyt Nimi Isä / Emä Omistaja
- - - -
- - - -
- - - -

Copyrights 

Koiran kuvat © Trubbnos – Kuvissa oikeasti Hundbodens Adonis "Börje" – Luonne © Essi